Mielipidekartelli oudoksuttaa Outia

Kirjoittanut Juhani Somersalo, 25. maaliskuuta 2021

Ainakaan kunnanjohtaja Outi Mäkelä ei tunnusta tietävänsä Facebookin paikallisesta kartellista mitään, muista johtajista hän ei osaa sanoa. Mäkelä kertoo, ettei tunne keskusteluryhmien feikkipersoonista Klaukkala -ryhmän “Elina Alviinaa”, Viidakkorummun “Niina-Mari Johannaa” mutta Puskaradion reaaliyp. Pekka Helmisen hän on saattanut joskus tavata kioskilla, siinä kaikki. Mäkelä myöntää, että kuntalaisille
on voinut syntyä käsitys, että

Outi Mäkelä, kunnanjohtaja

kaikenkarvaiset Facebook -keskusteluryhmät olisivat kunnan virallisia tiedotuskanavia, joita ne eivät ole. Mäkelä myöntää pitkän keskustelun jälkeen Nurmijärvi Newsille, että asiaa on syytä selventää.

NN:n toimitus täsmentää edellistä uutista: Kunnanjohtaja Outi Mäkelä, sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, viestintäjohtaja Teemu Siltanen mm. julkaisevat säännöllisesti kunnan virallisia tiedotteita yksityisissä, suljetuissa Facebookin keskusteluryhmissä, joiden julkaisupolitiikka on osoitettu syrjiväksi, epäoikeudenmukaiseksi ja mielivaltaiseksi tavallisia kansalaisia kohtaan. Nurmijärvi News pitää hallussaan todisteita suurimpien keskusteluryhmien ja Paikallispolitiikka -ryhmän liittoutumisesta ja ylläpitämästä mielipidekartellista